Valo määrää mielialaa

Hannele Jäämeri / Suomen Kuvalehti 11.11.1994

Länsimaisen elämän järjestyksen noudattaminen 60. leveysasteella on puskemista väkisin luonnonvoimia vastaan. Pimeä kurjistaa monen suomalaisen elämää. Pahimmillaan talvikauden alakulo saattaa puhjeta kaamosmasennukseksi luokitelluksi sairaudeksi.
Huomaan jälleen kerran selittäväni ulkomaalaiselle kyselijälle samaa asiaa. Ei, Suomessa ei ole niin kauhistuttavan kylmää kuin he luulevat. Mutta vuodenaikojen myötä päivän pituus vaihtelee leveyspiirillämme ja se tekee elämän erikoiseksi. Auringon säteily on joulukuussa vain 1/40 osa juhannuksesta. Nuorena sitä tuskin huomaa tai sen ottaa itsestään selvänä. Mutta jossain vaiheessa syksy saa ihmisen huokaisemaan. Se merkitsee, että pian seuraavat nuo apeat, yhä raskaammiksi käyvät kuukaudet, jolloin on pimeää kun lähtee kotoa ja uudelleen pimeää kun palaa. Voisiko kaikesta syyttää esi-isiä, jotka tulivat lisääntymään tänne kummallisiin luonnonolosuhteisiin? Turha purnata, sillä esi-isillä oli myös selviytymisstrategia: he hyväksyivät sen, että elämän rytmi myötäili luonnonkiertoa. Noustiin päivän noustessa ja mentiin makuulle sen laskiessa. Vuosirytmi oli meidän nykyiseen elintapaamme verrattuna käänteinen: valoisana aikana keväällä ja kesällä tehtiin ankarasti töitä. Talvella elettiin hiljaisemmin, sinniteltiin seuraavaan kesään ruokaa säästellen. Pakolliset työt tehtiin ulkona päivän valoisina tunteina ja illalla mentiin aikaisin nukkumaan.
Oliko elämä ennen ihanampaa? En mene sanomaan. Mutta monelta osin sisäinen ja ulkoinen olivat tasapainossa paremmin kuin nyt. Oma syymme, että olemme tämän rytmin hylänneet ja haraamme nyt sisäistä kelloamme vastaan.
Vuoden pimeimpänä aikana puskemme ankarimmin töitä, ne ovat kuukausia, jolloin firmassa pitäisi syntyä tulosta. Kesällä taas, jolloin ihminen periaatteessa olisi energisimmillään, vietetään pitkä loma.
Talvisin elämme kummallista luolaelämää, vuorokauden vähäiset valoisat tunnit, jotka pyynti- ja maatalousyhteisössä vietettiin ulkona, istumme tiukasti sisällä työpaikoilla. Normaalin työhuoneen valaistus on 200-600 luksia, kun se talvellakin luonnonvalossa on aivan synkkiä päiviä lukuunottamatta vähintään 2 000-3 000 luksia.
Sosiaalinen elämämme painottuu iltaan ja aamulla heräämme paljon myöhemmin kuin ennen.
Entiseen on tuskin paluuta. (Kuka vaihtaisi kesälomansa pysyvästi tammikuulle?) Mutta ei myöskään kannata hämmästellä, jos uupuu.
Vaihtelemme kesä- ja talviaikoja niin kuin taivaankappaleet olisivat meidän hallussamme ja lentelemme yli aikavyöhykkeiden ja elämme yhdyskunnissa, joissa osa väestä on jatkuvasti yötyössä. Oikeastaan voimme vain ihmetellä, että selviämme näinkin hyvin!

Hankala talvi

Luonnossa elämä jakautuu kasvukausiin, talvihorroksiin ja kiima-aikoihin, joiden voimakkain säätelijä on valo. Kasvien ja eläimien elämänjaksot ovat selkeästi mitattavissa.
Ihminen on monimutkaisempi olento, jonka käyttäytymiseen sosiaaliset ja kulttuuriset seikat vaikuttavat suuresti. Jonkin yksittäisen tekijän kuten valon vaikutuksen mittaaminen ei ole kovin yksinkertaista.
Valon määrän tiedetään vaikuttavan moniin hormoneihimme. mm. melatoniinin ja serotoniinin eritykseen ja sitä kautta ainakin mielialaan ja mahdollisesti myös hedelmällisyyteen. Valon on todettu vaikuttavan myös ihmisen immuuni vasteeseen.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes julkaisee ensi keväänä sel vityksen suomalaisesta kaamosmasennuksesta ja sen yhteydessä yli 2 000 suomalaisen haastatteluun perustuvan selvityksen siitä, minkälaiseksi ihmiset kokevat olonsa vuoden eri kuukausina.
Tulos ei yllätä: kesällä olo tuntuu mukavammalta ja kurjinta on loka-marraskuussa.
Jyväskylän yliopiston psykologian apulaisprofessori Carl Hagfors ja meteorologi Göran Kari kiinnostuivat vertaamaan ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin perustuvaa vuosikäyrää mittauksin todettuihin valosäteilyarvoihin. Osoittautui, että ne vastaavat lähes täysin toisiaan.
Ihmiset kokevat joulu- ja tammikuun miellyttävämmiksi kuin loka-marraskuun, vaikka valoisia tunteja on päivässä vähemmän. Mutta valon kokonaismäärän mittaukset kertovat, että valoa on kuitenkin enemmän, sillä lumipeite lisää näkyvän valon määrää suuresti.
Lumesta heijastuva valo on noin 80 prosenttia näkyvän valon määrästä. Aurinkoisina päivinä se nostaa silmiin kohdistuvan valomäärän jopa 10-20-kertaiseksi pilvisiin päiviin verrattuna.
Joulukuun tuntemuksiin vaikuttaa tietysti myös itse joulu juhlineen ja lomapäivineen. Sosiaaliset seikat säätelevät ihmisen kokemusta olostaan.

Mielialamittari

Miten merkittäviä sitten ovat valon määrän vaihtelusta aiheutuneet mielialaerot?
Eräiden arvioiden mukaan noin 2-3 prosenttia väestöstä kärsii oireista, joita voidaan kutsua suorastaan talvimasennukseksi ja noin 10-20 prosenttia pimeään liittyvästä väsymyksestä. Stakesin vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan talvimasentuneita oli Suomessa 3,4 prosenttia.
Vastaavasti on todennäköisesti ihmisiä, jotka eivät reagoi juuri mitenkään valomäärän vaihteluihin. Asiantuntijat tuntuvat joka tapauksessa olevan yhtä mieltä siitä, että asuminen meidän leveyspiirillämme tuo elämäämme yhden stressitekijän lisää.
Stakesin tutkimuksessa päätutkijana ollut apulaisprofessori Carl Hagfors on viehättynyt pohtimaan asiaa joukkokäyttäytymisen näkökulmasta. Hän arvioi pimeydestä johtuvan rasituksen ilmenevän tavallisissa ihmisissä lähinnä yleisenä »pinnan kiristymisenä». Sen tulokset eivät päde yhden ihmisen kohdalla, jonka mielialavaihteluihin vaikuttavat monet muut seikat enemmän kuin sää. Mutta jonkinlaisen väestön joukkomielialan siitä voi päätellä.
Hän kehottaa tarkkailemaan ympäristöä: "Olen seurannut ihmisten käyttäytymistä yliopiston kuppilassa. Aurinkoisina päivinä on puheensorina valtava. Muutama pilvinen päivä muuttaa ihmiset vaisuiksi ja murjottaviksi."
Hän on sitä mieltä, että ihmiset ovat stressatuimpia ja ärtyisimpiä vuosikäyrän alamutkassa, loka-marraskuussa ja joulukuun alussa.
"Tässä mielessä EU-äänestys sijoitettiin huonoimpaan ajan kohtaan", Hagfors huomauttaa. Kesäkuussa ihmiset olisivat olleet paremmalla tuulella. Olisiko tämä näkynyt äänestystuloksessa on tietysti toinen juttu.
Koska ihmisten kokemusperäinen mielialan vaihteluiden vuosikäyrä ja mittauksiin perustuva valomäärän käyrä ovat lähes yhteneväiset, olisi yleinen mieliala kenties ennustettavissa säätilan tapaan ottamalla huomioon pitkäaikaisen pimeyden, sateiden ja kirkkaiden säiden kertymävaikutus. "Tämä kiinnostaisi ihmisiä ja kenties myös talouselämää", Hagfors arvioi.

Kaamosmasennus

Talvimasennusta on varsinaisesti alettu tutkia ja diagnosoida omaksi oireyhtymäkseen vasta 1980-luvulla.
Kysymys on ihmisistä, joille pimeä vuodenaika aiheuttaa vuodesta toiseen toistuvasti masennustilan. Siihen liittyy tyypillisesti lisääntynyt unen tarve, makeannälkä ja lihominen, toimintakyvyn heikkeneminen ja vetäytyminen yksinäisyyteen.
Koska talvimasennus johtuu liian vähäisestä altistumisesta valolle sitä voidaan varsin tehokkaasti hoitaa kirkkaalla valolla. Tuloksia saadaan jo muutaman päivän hoidolla. Tavallinen huonevalaistus ei kuitenkaan riitä: Masennusoireet hellittävät yleensä vasta, kun ihminen altistuu vähintään 2000 luksin valolle. Valon voimakkuudesta ja yksilöllisistä eroista riippuen »valaistusta» tarvitaan 30 minuutista muutamaan tuntiin.
Valon vaikutusmekanismia ei tarkoin tiedetä, sanoo Kansanterveyslaitoksella työskentelevä, väitöskirjaa valohoidosta tekevä lääketieteen lisensiaatti Timo Partonen. Aikaisemmin pidettiin keskeisenä sitä, että silmien kautta aistittu kirkas valo pysäyttää käpyrauhasen pimeässä tuottaman melatoniinin, »pimeähormonin» erittymisen. Valo vaikuttaa kuitenkin suoraan monin aivotoimintoihin ja säätelee ihmisen sisäistä kelloa. Nykyisin etenkin serotoniiniaineenvaihdunta on tutkijoiden kiinnostuksen kohteena.
Sisäisellä, biologisella kellolla tarkoitetaan lähellä aivolisäkettä, suprakiasmaattisissa tumakkeissa sijaitsevaa säätelykeskusta, joka tahdistaa elimistömme rytmejä. kuten ruuminlämpöä, uni-valvetilaa ja vireystilan vaihteluja.
Syystä, jota ei tiedetä, eristetyissä koeolosuhteissa ihmisen rytmit noudattavat 25 tunnin sykliä. Normaalioloissa ihminen on kuitenkin sopeutunut maapallon kiertoliikkeen 24 tunnin vaihteluihin. Taipumus pitempään rytmiin näkyy kuitenkin siinä, että ihmisen on helpompi pidentää vuorokauttaan kuin lyhentää sitä. On siis helpompi siirtyä talviaikaan ja saada vuorokauteen tunti lisää kuin menettää tunti kesäaikaan siirryttäessä. Samasta syystä ihmisten on helpompi lentää aikavyöhykkeiden yli länteen kuin itään.
Rytmittäessään ihmisten elintoimintoja sisäinen kello ottaa huomioon monelta eri taholta tulevia signaaleja. Kaikkein merkittävin niistä kuitenkin on valo.
Kirkasvalohoitoa on käytetty menestyksekkäästi myös vuorotyötä tekevien ihmisten palauttamiseksi nopeammin normaalirytmiin. Yötyötä tai unirytmiä häiritsevää vuorotyötä tekee Suomessa vähintään 200 000 ihmistä, joten asialla on merkitystä.

Ulos päivällä

Kaikille kaamosoireet eivät kehity masennuksen asteelle. Mitä keinoja meillä muilla pää riippuen kulkevilla on selvitä pimeästä paremmin?
Työterveyslaitoksen erikoistutkija, lääketieteen tohtori Mikko Harma uskoo, että syksyn tuloon ja iltojen nopeaan pimenemiseen liittyy myös yleistä melankoliaa. Siksi kannatta suosia kunnollista huonevalaistusta. Vaikka valomäärä ei olisi teholtaan niin suuri, että se ajastaa sisäistä kelloa, sillä on piristävä vaikutus, olo tuntuu mukavammalta. Huono työskentelyvalo työpaikalla tai kotona väsyttää sekä silmiä että psyykeä.
Jos päivä on aurinkoinen tai edes puolipilvinen on hyödyllistä oleskella ulkona päivän valoisina tunteina. Tehdä vaikka lounastauolla tunnin kävely. Ulkovalon voimakkuus on talvella pilvisinäkin päivinä 3000-4000 luksia. Se auttaa pitämään vireystasoa yllä.
Härmä muistuttaa myös ihmisten yksilöllisistä eroista, jotka ovat huomattavia. Hyvä ratkaisu olisi entistä joustavammat työajat ja mahdollisuus tehdä eripituista työpäivää vuoden eri aikoina. Eli antaa edes vähän periksi luonnon kierrolle.

Valon ihanuus

Pimeän talven kääntöpuoli on valoisa kesä. Miten se meihin vaikuttaa? Onko myös liika valo rasittavaa?
Se saattaa rasittaa tiettyjä ihmisiä, joilla on entuudestaan ongelmia. Toinen vuoden itsemurhahuipuista osuu kesän kynnykselle. Ylipitkä päivä voi koetella myös unettomia ja maanis-depressiivisiä. Väestötasolla sillä ei ole todettu yhteyksiä sairastavuuteen. Päinvastoin, valon myötä herätään taas henkiin ja kesä koetaan vuoden ihanimpana aikana.

Kesäaika lisää valoisia tunteja

Kesäajan käyttö on eräs keino. jolla voidaan saada ihmisten elämänrytmi luonnonmukaisemmaksi, toisin sanoen, että hereilläolo osuisi paremmin valoisaan aikaan ja nukkuminen pimeään.
Kesäajan käyttöönotto on ollut ennen kaikkea energiansäästötoimenpide; keinovalaistusta tarvitaan tunti vähemmän. Myös liikenteen sujumiselle ja ihmisten hyvinvoinnille valo on eduksi. "Oikeampi" tapa olisi tietysti se, että ihmiset muuttaisivat elämänrytmiään. Mutta on ilmeisen paljon helpompi kääntää kelloa kuin komentaa koko kansa tuntia aikaisemmin töihin, muuttaa iltauutisten paikkaa, liikenteen aikatauluja jne.
Kesäaikaa kokeiltiin Saksassa jo vuonna 1915 ja Suomessakin ensimmäisen kerran 1942.
Vasta 1970-luvun energiakriisit tekivät kesäajasta yleisen, maa toisensa jälkeen otti sen käyttöön. Pohjoismaat siirtyivät kesäaikaan vuonna 1980, mutta Suomi pitkin hampain vasta seuraavan vuonna lähes viimeisenä Euroopan maana. Päätöstä perusteltiin ennen kaikkea liikenteen ja muun yhteydenpidon hankaloitumisena, jos olemme eri rytmissä muun Euroopan kanssa.
Suomessa on kesä- tai normaaliajasta riippumatta pimeää talvella ja valoisaa kesällä, mutta syksyisin ja keväisin hyödymme mekin kesäajasta yllättävän paljon. Helsingin yliopiston meteorologian laitoksella toimivan filosofian tohtori Kimmo Ruskolan laskelmien mukaan kesäaika antaa Helsingin korkeudella vuodessa noin 176 valoisaa hereillä olotuntia lisää. (Hereilläoloajaksi on laskettu klo 7-23.) Lapissa hyöty on enää noin puolet tästä.
Suomessa kesäajasta on säädetty presidentin antamalla asetuksella 1-3 vuodeksi kerrallaan. Nykyisen asetuksen kattama aika päättyy tämä vuoden lopussa. Seuraavaksi tehdään päätös vuosista 1995-97. Alustavien kaavailujen mukaan Suomi säilyttäisi nykyisen kesäaikansa vielä ensi vuonna, mutta siirtyisi vuonna 1996 EU-direktiivin suosittelemaan järjestykseen, jossa kesäaikaa jatketaan kuukausi pitempään eli lokakuun viimeiseen viikonvaihteeseen. Normaaliaika olisi siis käytössä viisi kuukautta ja kesäaika seitsemän.

Artikkeliluettelolle | Valohoito-aloitussivulle